Artikkeli julkaistu osoitteessa: https://sataedu.fi/kotodia-hanke-auttaa-seurakuntia-kotouttamaan-maahanmuuttajia/
Vaikka seurakunnat ovat yksi merkittävistä kotouttavan vapaaehtoistoiminnan toteuttajista, ovat niiden toimijat saaneet verrattain vähän kotouttamiseen liittyvää koulutusta. Sataedun toteuttama Kotodia-hanke pyrkii vastaamaan tähän koulutustarpeeseen. Kotodia tai oikeammin koko nimeltään Koulutus, ohjaus ja mentorointi kotouttavan diakonian tueksi -hanke auttaa seurakuntien johtoa ja vapaaehtoisia kohtaamaan traumaattisista taustoista saapuneita turvapaikanhakijoita ja pakolaisia. Tarve tähän osaamiseen on kasvanut vuoden 2015 turvapaikkakriisin jälkeen.
Koulutuspäällikkö Pirjo Raunio on vuosien aikana huomannut koulutustarpeen, sillä osaaminen ei välttämättä korreloi auttamishalun kanssa.
– Vapaaehtoistyötä tekevän olisi helpompi auttaa, jos hän tuntisi esimerkiksi kotoutumiseen liittyvän lainsäädännön, viranomaismääräykset ja toimintatavat. Olen vastaillut moniin kysymyksiin vuosien mittaan usein samalla miettien, kuinka paljon helpompaa olisikaan kertoa asioista yksittäisen kysyjän sijaan useille yhtä aikaa.
Tiedon lisäksi tarvitaan myös tukea, sillä vuosia kestävä odottaminen syö sekä odottajan että auttajan jaksamista.
– Moni kumiveneellä vuonna 2015 Eurooppaan henkensä kaupalla tullut turvapaikanhakija odottaa edelleen päätöstä siitä, saako hän jäädä tänne vai ei. Suomessa kristityiksi tulleet henkilöt pelkäävät mahdollista palautusta entiseen kotimaahansa nyt myös kristittyihin kohdistuvien vainojen vuoksi. Myötäelävät vapaaehtoiset auttajat kokevat itse myös monenlaisia tunteita ja uupumusta, Pirjo Raunio tietää.
Koulutukset ja tapahtumat siirtyivät verkkoon
Projektipäällikkö Lea Raittila kertoo hankkeen alkaneen pääosin suunnitellusti yhteistyöseurakuntien koulutustarpeita ja -toiveita kuunnellen. Tosin koronapandemiaan ja sen vaikutuksiin hankkeessa ei oltu osattu varautua.
– Koronarajoitusten vuoksi olemme joutuneet viemään koulutukset ja tapahtumat pääosin verkkoon. Koska monet koulutettavista vapaaehtoisista ovat jo eläkeläisiä, ei Teams-kokous ole aina hyvä vaihtoehto. Hankkeen suunnitteluvaiheessa tätä ei tietenkään voinut ennakoida. Olemme kuitenkin onneksi löytäneet toimivia ratkaisuja tilanteeseen, Lea Raittila kertoo.
Hän odottaa jo innolla, tulevia omia koulutusosuuksiaan, joissa suunnitellaan seurakunnissa aloitettavia suomen kielen kerhoja, rahankäyttökoulutuksia sekä tukitoimintoja.
Tukea kotoutustyöhön tarvitaan edelleen
Lea Raittila kertoo miettineensä jo aikaisemmin, toteutuuko hanke liian myöhään, koska monilla paikkakunnilla vapaaehtoistyötä on jouduttu vastaanottokeskusten sulkemisten vuoksi järjestelemään uudelleen.
– Monet toimijat ovat kuitenkin huojentuneita mahdollisuudesta saada koulutusta ja mentorointia juuri nyt. Suuri kiinnostus ja tarve kertovat hankkeen oikea-aikaisuudesta. Into tukea maahanmuuttajia ei siis olekaan laantunut, vaan hanke on rohkaissut jatkamaan ja katsomaan asioita laajemmin. Haastavaa onkin joutua sanomaan, ettei koulutuksia ole tulossa ihan Suomen joka kolkkaan, eikä niitä ole ruotsiksikaan tarjolla. Hanke rajoittuu nyt yhteistyöseurakuntiin, Lea Raittila kertoo.
Sataedu tarjoaa osaamistaan kotouttamista tukevien tapahtumien ja vertaistukiryhmätyön aloittamisessa sekä niiden vetäjien valmentamisessa. Hankkeen koulutusten eri teemat tarjoavat apua muun muassa kulttuurien kohtaamiseen ja selkokielen käyttöön. Pirjo Raunio painottaa, että kotouttamistyössä täytyy huomioida, etteivät maahanmuuttajat ole yhteen nippuun niputettavissa oleva ryhmä. Esimerkiksi Virosta Suomeen töihin tullut henkilö, Thaimaasta saapunut suomalaisen puoliso ja afganistanilainen turvapaikanhakija ovat ihan eri tilanteissa ja eri haasteiden edessä.
–Kansainvälisen tutkimuksen mukaan parhaiten kotoutuivat sellaiset maahanmuuttajat, joilla oli aktiivinen yhteys johonkin seurakuntaan, koska seurakunnat koetaan paikoiksi, joissa saa tukea ja yhteisöllisyyttä. Sataedun koulutuksellinen osaaminen tekee hyvästä vielä parempaa. Sataedu kouluttaa ja tarjoaa koulutusta ja edesauttaa siten kotoutumista; hyvin kotoutuneista muualta tulleista saadaan Suomen kipeästi kaipaamaan uutta työvoimaa eri aloille.
Kotodia – heinäkuussa 2020 alkanut ja vuoden 2022 loppuun kestävä hanke saa tukea sisäministeriön Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastolta. Useiden yhteistyöseurakuntien lisäksi hankkeen ohjausryhmässä on edustus maahanmuuttajia työllistävästä yrityksestä, Satakunnan TE-keskuksesta, Lahden ja Tampereen kaupunkien sosiaalitoimesta sekä kotoutumisajalla olevien maahanmuuttajien edustaja.