Olin Ateenassa Refugee Highway Partnership seminaarissa. Osanottajia oli eri maista 420. Keskeisenä teemana oli afganistanilaiset Euroopassa. Tilaisuus oli hieno mahdollisuus verkostoitua, mikä todella myös toimi. Tapasin henkilön, joka työskentelee avustusjärjestössä Turkissa ja sitä kautta omassa seurakunnassa olevan afganistanilaisen Turkissa pulassa oleva pikkuveli sai apua jo viime sunnuntaina. Kansainväliset verkostot hyödyttävät siis paikallisestikin, koska meidän maahanmuuttajilla on ahdistusta ja stressiä perheenjäsenistään muualla ja perheenjäsenten siellä kaukana saama tuki auttaa taas täällä asuvia keskittymään opiskeluun, elämään täällä.

Seminaarissa oli tiukka ja laaja kuvauskielto, koska osa osanottajista oli pakolaisia ja monet järjestöjen työntekijätkään
eivät halunneet kuviin. Kuvamateriaali itse tapahtumasta on siis melko vähäistä.

Osallistuin työpajoissa sellaisiin, jotka linkittyivät Kotodia-hankkeen tavoitteisiin. Tiistaina Time Elverson ja Amy Knöttner esittelivät kinesteettistä oppimistapaa vakauttamiseen, joustavuuteen ja toipumiseen. Työpaja keskittyi erityisesti lapsiin. Heillä on tarjolla materiaalia. Koulutustahan meillä on tarjolla hankkeen kautta, mutta erityisesti lapsia ja nuoria varten tehty materiaali on vähäistä. Lalan matka -kirja on käännetty arabiaksi ja farsiksi.

Tutustukaa kirjaan tästä: https://www.firstaidforthesoul.org/the-book. Kirja olisi mielestäni paras tilata ihan painettuna versiona jokaiseen farsinkieliseen ja arabiankieliseen perheeseen. Parasta olisi, jos voisimme vierailla perheissä tai kerätä heidät ryhmäksi seurakuntaan muutaman kerran ja käydä lasten ja nuorten kanssa kirjan kappaleet läpi. Samalla voisi olla mukana hyppynaruja tai narunpätkiä, legoja ym. tarinassa tarvittavia materiaaleja. Välttämättä muuta ei tarvittaisi kuin lukea kirja, tehdä itse sama ja
lapset sitten itse käsittelisivät asiaa omalla tavallaan, tekisivät omia huomioitaan. Toki kannattaa varata sitten mahdollisuus keskustella enemmänkin. Kertokaa minulle mahdollisimman pian, montako perhettä kumpaakin kieltä teillä on kontaktissa niin, että saatte heihin yhteyden, tilaan kirjat. Kirjaa käyttäessänne tai lahjoittaessanne pitää sitten ehdottomasti kerätä nimet listaan.

Lapsista ja nuorista konferenssissa kerrottiin myös, että he saattavat oirehtia traumaattisten tapahtumien vuoksi usein vuosia myöhemmin ja kukaan ei silloin välttämättä yhdistä esimerkiksi kouluvaikeuksia, käytösongelmia tai painajaisia ”vanhoihin” asioihin. Lapset myös käsittelevät asioita monta kertaa kehityksen eri vaiheissa: lapsina, esiteineinä, teini-ikäisinä ja aikuistuessaan. He miettivät identiteettiään ja kysyvät, että mihin he kuuluvat. Tämä asia tuli esille myös keskiviikon työpajassa ”Reaching Immigrant Children in Europe”. Emme siis ole vielä myöhässä tukemassa lapsia nyt, tarjoamassa mahdollisuuksia puhua turvallisen aikuisen kanssa, kavereiden kanssa ja kokea, että ei ole ainut, jolle on sellaista tapahtunut. Pakomatka, mahdollinen väkivallan näkeminen, huolestuneet vanhemmat, vastaanottokeskuksessa eläminen, vanhempien traumatisoituneisuus ja monet muut asiat ovat lasten ja nuorten sydämissä. Mieleen Dorthe Jensein kertomuksista jäi erityisesti heidän luova tapansa Tanskassa pitää ulkona eri toimintapisteistä koostuneita kerhoja alueen lapsille. Jos lapsella ei ole ollut lupalappua vanhemmilta, he ovat soittaneet heille ennen kuin lapsi on päässyt mukaan. Erilaisen tekemisen ja toiminnan lomassa on syntynyt ystävyyksiä, lapset ovat voineet olla eri roolissa kuin koulussa ja keskustella aikuisten kanssa. Tapahtumat on koottu aina jonkin tietyn teeman ympärille. Teemoina ovat olleet esimerkiksi pelot, jokaisen ihmisen arvo, anteeksiantamus, tulevaisuuden toivo. Kerhot ovat selvästi olleet hauskoja lättykesteineen, mutta eivät ole vaatineet ihan kohtuuttomasti työtä, jotta niitä on voitu järjestää säännöllisesti. Pidämme hankkeen kautta lähiaikoina koulutuksen lapsityöntekijöille selkokielestä ja siihen lisään vielä lisää ohjeita, joita Dorthe jakoi kokemuksensa perusteella. Mainostetaan tätä sitten lapsityöntekijöille seurakunnissa.

Lalan matka -kirjan aiheista on myös versio aikuisille, samantapaisia harjoituksia, joita voi käyttää
yksilölliseen tukeen tai vertaistukiryhmässä. https://www.ltrefugee.org/content.html
Toki kohta on valmis vertaistukiohjelma myös suomeksi, mutta tuosta voi lisätä toiminnallisia harjoituksia. Näitä voi myös käydä läpi ja tehdä harjoituksia osana kristillistä opetusta seurakunnassa,
jos teillä toimii esim. pienryhmiä eri kielillä. Me olemme seurakunnassa nyt päätyneet siihen, että
pienen vertaistukiryhmän lisäksi samoja aiheita käsitellään myös osana kristillistä opetusta.

Torstaina Marion Knell piti työpajan aiheesta Responding to Refugee trauma. Siinä oli samoja asioita kuin mitä Katja ja Ullakin ovat opettaneet. Hän painotti myös voimakkaasti, että vapaaehtoisten tarjoama tuki ei korvaa terapiaa ja ryhmässä ei ole hyvä jakaa kenenkään henkilökohtaisia tarinoita kokemuksistaan. Ohjeet olivat hyviä, tunnistin monia virheitä, joita olen menneinä vuosina tehnyt. Marion toi myös esille häpeän ja kunnian käsitteiden merkityksen. Saimme hyvän lyhyen muistilistan asioista. Yksi puoli tätä työpajaa oli vapaaehtoisten tuki. On tärkeää, että vapaaehtoiset, jotka kuuntelevat ihmisten tarinoita, tukevat heitä matkalla surusta, häpeästä ja syyllisyydestä eteenpäin, saisivat myös mahdollisuuden purkukeskustelulle. Tämä aihe kannattaa ottaa seurakunnan johdon kanssa esille. Mietimme myös hankkeen tiimoilta, miten voisimme olla tukemassa seurakuntia järjestämään tukea ammattitaitoisesti ja pysyväisluonteisesti tarjolla olevana käytäntönä.

Iltapäivisin kävimme tutustumassa erilaisiin järjestöihin tai seurakuntiin ja heidän toimintaansa.
Suomessa meillä seurakunnat yleensä auttavat paikkakunnalla asuvia maahanmuuttajia, kuten
monet muutkin järjestöt viranomaisten lisäksi. Kreikassa useimmiten erilaiset kristilliset järjestöt
pyörittävät keskuksia, jossa pakolaiset voivat käydä. Tarjolla on ruokaa, vaatteita, pyykinpesumahdollisuus, englannin kursseja, kristillistä opetusta, lastenhoitoapua, neuvontaa paperiasioissa, lasten kouluun ilmoittamisessa, lääkärin ajanvarauksissa jne. Yleensä heillä on jokin kontakti paikalliseen seurakuntaan myös ja sieltä tulee vapaaehtoisia avuksi toimintaan. Kävin tutustumassa farsinkielisiä auttavaan Helping Hands -keskukseen.

Torstaina kuuntelin Glyfada-kirkon toiminnan esittelyä.
Heillä kaikki oli lähtenyt liikkeelle, kun naapurustoon oli tullut pakolaisia. Seurakunta oli aktivoitunut auttamaan ja perustanut sitten myöhemmin kyllä järjestön, jonka kautta taloudellisesti työtä voidaan tehdä. Heidän keskuksessaan keskitytään tukemaan perheitä. Kreikassa kaikki pakolaiset eivät mahdu vastaanottokeskuksiin ja asuntojen ja työn saaminen on haasteellista. Glyfadan lähetysmistapa on holistinen. He tarjoavat perheille huoneen, mutta keittiö on yhteinen. He tarjoavat apua paperiasioissa ja muissa käytännön asioissa, kuten muutkin keskukset. Sen lisäksi heillä on erilaisia kursseja, mm. kielikurssi. He auttavat myös CV:n kirjoittamisessa sekä työpaikan hakemisessa. Vapaaehtoiset ottavat yhteyttä yrityksiin ja tarjoavat työntekijöitä. He opettelevat eurooppalaista työkulttuuria kasvattamalla vihanneksia sekä käsityöpajalla. Kumiveneiden materiaalista on tehty laukkuja ja lompakoita. Kankaasta ommellaan kosmetiikkapusseja, joiden sisältö, saippua yms. on myös tehty keskuksessa. Myynti on tuttujen välityksellä ja osa viedään ulkomaille seurakuntien ja vapaaehtoisten kautta myyntiin. Vielä se siis on hyväntekeväisyysmyyntiä, ei varsinaista yritystoimintaa, vaan sen opettelua.

Kumiveneiden materiaalista on tehty laukkuja ja lompakoita. Kankaasta ommellaan kosmetiikkapusseja, joiden sisältö, saippua yms. on myös tehty keskuksessa. Myynti on tuttujen välityksellä ja osa viedään ulkomaille seurakuntien ja vapaaehtoisten kautta myyntiin. Vielä se siis
on hyväntekeväisyysmyyntiä, ei varsinaista yritystoimintaa, vaan sen opettelua.

Keskiviikkona kävin tutustumassa Damaris Houseen, jossa ihmiskaupan uhreille on tarjolla kokonaisvaltainen ja pitkäkestoinen tuki. Työ on resursseja vaativaa, sillä työntekijöitä oli kaksi kertaa niin paljon kuin asukkaita. Toisaalta talo huolehtii monista sellaisista palveluista, jotka meillä tulevat viranomaisten kautta. Onnistumisprosentti oli vaikuttava, yli 80%. Ajattelin, että tästä voimme oppia sen, että ihmiskaupan uhrit tarvitsevat seurakuntien kontaktiin tullessaan pitkäkestoista rinnallakulkemista ja apua elämänhallintaan

Seminaaripäivien ohjelma oli tiivis. Työpajojen ja vierailujen lisäksi oli kokoontumisia aamuisin ja
iltaisin. Kuulimme maahanmuuttajien kertomuksia ja puhujia ympäri maailmaa. Näillä tilaisuuksilla
oli taipumusta venyä, viimeisenä iltana taisimme lopettaa vasta yhdeltätoista. Pakolaisten koulutukseen liittyen oli myös kokoontumisia. Aihe kiinnosti monia ja tästä syntyikin verkosto, joka jatkaa aiheen pohdintaa. Perjantaina oli sitten aikaa käydä retkellä Korintissa asiantuntevan oppaan johdolla ja nauttia tauosta talvisäästä. Ensi vuonna vastaava kokoontuminen on Italian Napolissa.

Hanke on siihen mennessä jo saatu päätökseen, mutta jos teillä on mahdollisuus osallistua, suosittelen.

t. Lea

P.S. Tässä lopussa sitten lyhyt video ja muutama turistikuva, korinttilainen pylväänpää ym.
(Lataa artikkelin pdf-versio tästä: Ateenan RHP-konferenssin raportti )

Jos video ei aukea, voit katsoa sen myös tästä: https://youtu.be/7XEo5vn7i4g